Puheenjohtajan tervehdys marraskuu -17

Puheenjohtajakirje

Vuosi 2017 on kohta lopuillaan. Nopeasti tämä vuosi on mennyt ainakin näin uuden puheenjohtajan silmin katsottuna. Uutta opeteltavaa ja sisäistettävää tietoa on paljon. Vuosi on sisältänyt mm. lähihoitaja tapahtuman tammikuussa, kaksi sääntömääräistä kokousta, useita hallituksen kokouksia sekä aivan loistavia koulutuksia jotka liitto järjesti ja antaen eväitä puheenjohtajuuteen.

Nyt toivonkin saavani toteuttaa noita liitolta saamiani eväitä mahdollisimman paljon teidän ammattiosastomme jäsenten kanssa. Ammattiosasto ollaan me kaikki jäsenet, sillä pelkkä puheenjohtaja ja hallitus eivät tee ammattiosastoa. Kaikki ideat ja ajatukset toiminnasta ovat siis enemmän kuin tervetulleita. Tapahtumia järjestettäessä talkooporukkaan mahtuu myös ehdottomasti mukaan. Olethan siis myös itse aktiivisesti kuulolla ja yhteydessä ammattiosastoon päin halutessasi mukaan antamaan ideoita tai talkoilemaan järjestettävään toimintaan. Tiedotamme tapahtumista sähköpostilla, Alueviestissä, Facebookissa sekä ammattiosaston verkkosivuilla.

Ammattiosaston syyskokous pidettiin 24.11 Huittisten Keila- ja pelihallilla, hyvän ruuan ja keilailun merkeissä. Osallistujia oli 28.

Syyskokouksessa hyväksyttiin vuodelle 2018 toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Toimintasuunnitelmaluonnosta muokattiin kohdasta Opiskelijat ja Nuoret yhden sanavirheen verran. Kohdasta poistettiin huittislaiset lähihoitajaopiskelijat ja tilalle kirjattiin ammattiosastomme toiminta-alueella asuvia lähihoitajaopiskelijoita. Talousarvioluonnos hyväksyttiin ilman muutoksia talousarvioksi.

Kokouksessa hallitusta täydennettiin yhdellä uudella varajäsenellä Minna Luoman jäädessä pois varajäsenen paikalta ja toivotankin hallituksen uuden varajäsenen Janita Torkkelin tervetulleeksi hallituksen porukkaan antamaan uusia ideoita ja näkökulmia ammattiosaston toimintaan.

Ensivuosi on juhlavuosi SuPer liiton täyttäessä 70 vuotta. Juhlistamme ammattiosastona vuotta kaikissa järjestämissämme tapahtumissa.

Toivon puheenjohtajana ammattiosastollemme lisää uusia yhdysjäseniä joiden avulla yhteistyö ammattiosaston ja jäsenten kesken olisi tulevaisuudessa helpottuisi sekä jäsenhankinta työpaikoilla tehostuisi. Jos olet kiinnostunut yhdysjäsenyydestä, minuun voi ottaa yhteyttä asian tiimoilta kerron asiasta mielelläni lisää. Yhdysjäseneksi voit liittyä täyttämällä SuPerliiton nettisivuilla yhdysjäsenlomakkeen (https://www.superliitto.fi/ammattiosastot/ryhdy-yhdysjaseneksi/yhdysjaseneksi/) siellä olevien ohjeiden mukaan. Minulta on saatavana myös kyseisiä paperilomakkeita jotka voi toimittaa postitse liittoon.

Minulle saa laittaa viestiä ja ottaa yhteyttä sähköpostilla super618@superliitto.fi tai puhelimitse 050-3523474. Pyydän ystävällisesti laittamaan viestiä, jos en vastaa puheluihin. Voin näin sitten ottaa sinuun myöhemmin yhteyttä.

Muistathan, että löydät ja saat yhteyden ammattiosastoosi mm. sähköpostitse: super618@superliitto.fi, puhelimitse: 0503523474/Taina, ammattiosaston omat verkkosivut: http://ao618.superliitto.fi/ sekä facebook: Huittisten Seudun Ao SuPer.

 

Hyvää itsenäisyyspäivää sekä joulunodotusta.

Terveisin:

Ammattiosaston puheenjohtaja, Taina Haapala